Nitro Diablo syksyisen Finladia monten voittoon

Kirjoitettu .

Monten ajajaliigaa ylivoimaisesti johtava Janita Antti-Roiko jatkoi voittokulkuaan ja kannusti Nitro Diablon varmaan voittoon Finlandia Montessa.

Normaalisti keväällä ajettavat Finlandia ravit ravattiin poikkeus olosuhteista johtuen syksyisessä säässä. Se ei meno hidastanut vaan maili taittui hienoon aikaan 12,2a

Taktiikalla kaikki tai ei mitään matkaan lähtenyt Janita kertoi että laukka oli alussa todella lähellä mutta kun siitä selvisi ei Pinja Iltasen valmentamalla ruunalla ollut vaikeuksia vaikka reissuun kolmannelle oli lähdettävä jo kierros jäljellä.

Nitro Diablo on kilpaillut tänä vuonna 9 kertaa montessa ja ottanut niistä 4 voittoa ja 4 kolmatta sijaa, palkintorahoja se on juossut 17 500 euroa.

Kaukaa pohjoisesta tullut valjakko Remote Control/ Iida Lantto oli hienosti toisena Hannu Heikkilä valmentaa ja osaomistaa ruunan yhdessä Sanna Huilajan ja Ronja Kanervan kanssa. Tuore pitkän matkan SE hevonen Trot Kronos näytti olevansa all round ja sijoittui kolmanneksi.

 

 

 

Hevonen / Ohjastaja Aika     Kerroin Palkinto    
1. 5 Nitro Diablo / Janita Antti-Roiko 12,2    147 7 500 €    
2. 10 Remote Control / Iida Lantto 12,5    59 3 750 €    
3. 2 Trot Kronos / Liisa Nummi 12,6    43 2 250 €    
4. 7 Pope / Nelly-Janiika Korpikoski 12,7    33 1 500 €    
5. 1 Golden Eleven / Anette Antti-Roiko 13,3    279 750 €    
6. 3 Reverend Dred / Heidi Kuossari 13,6    376      
7. 9 Social Network / Karoliina Sinkkilä 13,7    295      
8. 4 Fast Time / Malin Kullberg 13,7    112      
9. 6 Luxorious Lord / Jenni Kaija 15,9    53      
  8 Sunbeam / Jenni Koskela Poissa           

10,4/Fast Time11,2/Pope 14,6